Rumba

Historia
Musiikki
Perusaskelikko
Rumban harjoittelu
Tavallisimmat ongelmat
Huiskut
New York
Pistekäännökset
Nainen käden alta myötäpäivään
Nainen käden alta vastapäivään
Nainen kaksi kertaa käden alta myötäpäivään
Pannukakut
Kävely
Ikkuna
Portti
Viuhka
Lätkämaila
Vasen käännös
Sombrero

Historia

Rumba perustuu kuubalaisiin populaaritansseihin. Kuubassa rumba ei ole minkään tietyn tanssin nimi vaan merkitykseltään häilyvä yleisnimitys laajalle ja hajanaiselle tanssien ryhmälle. Kuuban ulkopuolella rumbaksi kutsuttujen tanssien malleina ovat olleet son ja danzón. Muusikot eivät ole omaksuneet tätä nimeämistapaa vaan kutsuvat rumbatanssiin sopivaa musiikia yleensä boleroksi. Tanssin nimeen liittyvästä käsitesekaannuksesta lisää eri artikkelisssa.

Musiikki

Rumba on nelijakoista, pehmeää ja seesteistä. Soittotapaan kuuluu, ettei ykkösiskua korosteta, pikemminkin sitä pyritään piilottamaan. Tämä voi alussa vaikeuttaa rytmin seuraamista. Tempoksi määritellään eri lähteissä 25-29 tahtia/min.

Esimerkkejä rumbakappaleista:

Perusaskelikko

Rumban askelrytmi on hyvin erikoinen: tahdin voimakkaimmalla osalla eli ykkösiskulla ei oteta askelta, vaan tällä kohtaa tanssissa on hidas painon ja vartalon siirto. Olennaista tanssissa ei kuitenkaan ole niinkään jalkojen vaan vartalon liike. Hitaan liikkeen ajoittaminen ykkösiskulle korostaa liikkeen merkitystä, ja juuri tämä efekti saa aikaan rumban erikoislaatuisen sensuellin ilmeen. Tanssitapa on kuitenkin useimmille aloitteleville tanssijoille vaikea, ja tämä on saanut tanssinopettajat keksimään rumbasta omia versioitaan, jotka ovat kyllä helpompia oppia, mutta joista myös puuttuu alkuperäisen tanssin viehkeys. Maailmanlaajuisesti tunnetuin on Arthur Murrayn neliörumba eli amerikkalainen rumba. Suomessa on opetettu lavarumban nimellä tanssia, jossa askeleet ovat alkuperäiset mutta ajoitus joko yhden iskun edellä tai yhden iskun jäljessä. Muunnelmista lisää eri artikkelisssa.

Askelanimaatio

Perusaskelikko koostuu kuudesta askeleesta. Askelikon erikoisuus on, että ykkösiskulla ei oteta askelta. Rytmikuvio on miehellä seuraava:

....V...O...V.......O...V...O...
....V...O...V.......O...V.....V.

Naisen askeleet ovat edellisen peilikuva:

....O...V...O.......V...O.....O.
....O...V...O.......V...O.....O.

Mies aloittaa siirtämällä painon oikealle jalalle ja nainen vastaavasti siirtämällä painon vasemmalle jalalle.

Tahti Isku Miehen askel Naisen askel
1 1    
2 Vasen jalka eteen Oikea jalka taakse
3 Paino takaisin oikealle jalalle Paino takaisin vasemmalle jalalle
4 Vasen jalka sivulle Oikea jalka sivulle
2 1    
2 Oikea jalka taakse Vasen jalka eteen
3 Paino takaisin vasemmalle jalalle Paino takaisin oikealle jalalle
4 Oikea jalka sivulle Vasen jalka sivulle

Miehen ja naisen askelikot ovat samat, mutta nainen tanssii tahden 2 aikana ne askeleet, jotka mies tanssii tahdin 1 aikana, ja päinvastoin.

Rumban harjoittelu

  1. Kuuntele musiikkia ja opettele tunnistamaan rytmi ja erityisesti ykkösiskut. Etsi joku, jonka varmasti osaa laskea rytmin oikein ja pyydä häntä tarkistamaan, että kuulet rytmin oikein.
  2. Harjoittele perusaskelikko.
  3. Harjoittele pistekäännökset molempiin suuntiin.
  4. Harjoittele kävely.
  5. Harjoittele askelikkoa vaihtaen suuntaa satunnaisesti ja liitä mukaan satunnaisia pistokäännöksiä.
  6. Jos olet nainen ja pysyt erehtymättä rytmissä kaikissa edellisissä harjoituksissa, pystyt todennäköisesti seuraamaan hyvää viejää melkein kaikkiin kuvioihin. Jos olet mies, joudut vielä harjoittelemaan viemisen.

Tavallisimmat ongelmat

Rumban ensimmäinen ongelma on rytmin poimiminen musiikista. Rumbamusiikin luonteeseen kuuluu, että ykköstä ei korosteta, joten sen löytäminen on vaikeampaa kuin muissa tansseissa. Ongelman ratkaisuksi voi suositella runsasta musiikin kuuntelua ja oman rytmikorvan ajoittaista tarkistamista jonkun kokeneemman kuuntelijan avustuksella.

Monet tanssijat kokevat alussa vaikeaksi myös askelrytmin, jossa ei oteta askelta ykkösiskulla. Varsinainen ongelma ei tässä kuitenkaan ole niinkään rytmi vaan rumban liikekielen ymmärtäminen ja siihen eläytyminen. Rumbaa tanssitaan koko keholla, ei pelkästään jaloilla. Kun tämä on sisäistetty, askelrytmi osoittautuu aivan luonnolliseksi: liikkeen viehkeintä kohtaa korostetaan tanssimalla se ykkösellä. Ilman kehon liikettä rytmin ideaa on vaikea saada avautumaan. Kehon liikettä voi harjoitella tanssimalla perusaskelikkoa paikallaan, jalkoja siirtämättä, niin että vain askelten kohdalla tehdään vain painonsiirto jalalta toiselle.

Ongelmaa pahentaa se, että osa tanssikouluista opettaa rumban nimellä alussa mainittuja muunnelmia, joissa kaikki askeleet otetaan yhtä iskua aikaisemmin tai yhtä iskua myöhemmin kuin normaaliversiossa.

Huiskut

Askelanimaatio

Huiskut eroavat perusaskeleesta vain siinä, että parin molemmat osapuolet tanssivat kakkosaskeleen taakse ja vartalo kääntyy askeleen mukana.

Tahti Isku Miehen askel Naisen askel Miehen käännös Naisen käännös
1 1        
2 Vasen jalka taakse Oikea jalka taakse 90° vastapäivään 90° myötäpäivään, 180° -&62; 270°, S->W
3 Paino takaisin oikealle jalalle Paino takaisin vasemmalle jalalle    
4 Vasen jalka sivulle Oikea jalka sivulle 90° myötäpäivään 90° vastapäivään
2 1        
2 Oikea jalka taakse Vasen jalka taakse 90° myötäpäivään, 0° -> 90°, N->E 90° vastapäivään, 180° -> 90°, S->E
3 Paino takaisin vasemmalle jalalle Paino takaisin oikealle jalalle    
4 Oikea jalka sivulle Vasen jalka sivulle 90° vastapäivään, 90° -> 0°, E->N 90° myötäpäivään, 90° -> 180°, E->S

Tanssiotteelle on useita vaihtoehtoja:

Avaus (New York)

Askelanimaatio

Tämä kuvio on analoginen edellisen kanssa, mutta nyt parin molemmat osapuolet tanssivat kakkosaskeleen eteenpäin. Tämä on yksi kilpatanssin alkeiskuvioista mutta lavatanssissa vähemmän suosittu. New York on ulospäin näyttävämpi, huiskussa kontakti pariin on tiiviimpi.

Tahti Isku Miehen askel Naisen askel Miehen käännös Naisen käännös
1 1        
2 Vasen jalka eteen Oikea jalka eteen 90° myötäpäivään, 0° -> 90°, N->E 90° vastapäivään, 180° -> 90°, S->E
3 Paino takaisin oikealle jalalle Paino takaisin vasemmalle jalalle    
4 Vasen jalka sivulle Oikea jalka sivulle 90° vastapäivään, 90° -> 0°, E->N 90° myötäpäivään, 90° -> 180°, E->S
2 1        
2 Oikea jalka eteen Vasen jalka eteen 90° vastapäivään 90° myötäpäivään
3 Paino takaisin vasemmalle jalalle Paino takaisin oikealle jalalle    
4 Oikea jalka sivulle Vasen jalka sivulle 90° myötäpäivään 90° vastapäivään

Pistekäännökset (spot turns)

Pistekäännöksissä molempien jalkojen päkiät pysyvät paikoillaan lattiassa pyörähdyksen aikana. Myös paino jakautuu molemmille jaloille, joten asento on vakaa ja tasapainon säilyttäminen helpompaa kuin yhden jalan pyörähdyksissä. Rumbassa tätä käännöstekniikkaa voi käyttää useissa kuvioissa.

Molemmat tanssijat voivat kääntyä samanaikaisesti vastakkaisiin suuntiin, tai nainen voi tehdä käännöksen miehen käden alta samalla kuin mies tanssii perusaskelikkoa. Kuvion nimissä suunnat on esitetty miehen näkökulmasta.

Pistekäännös vasemmalle

Isku Askel Käännös
1    
2 Oikea jalka ristiin vasemman yli Pyörähdys koko kierros vastapäivään molempien jalkojen päkiöiden varassa; käännöksen lopussa paino pitää siirtää oikealle jalalle
3 Paino takaisin vasemmalle jalalle
4 Oikea jalka sivulle

Yleisin virhe on, että paino jää väärälle jalalle iskulla 3, jolloin iskulle 4 merkittyä oikean jalan askelta ei voi ottaa.

Pistekäännös oikealle

Isku Askel Käännös
1    
2 Vasen jalka ristiin oikean yli Pyörähdys koko kierros myötäpäivään molempien jalkojen päkiöiden varassa; käännöksen lopussa paino pitää siirtää vasemmalle jalalle
3 Paino takaisin oikealle jalalle
4 Vasen jalka sivulle

Analogisesti edellisen kanssa, yleisin virhe on, että paino jää väärälle jalalle iskulla 3, jolloin iskulle 4 merkittyä vasemman jalan askelta ei voi ottaa.

Askelanimaatio Miehen vasen ja naisen oikea pistekäännös vuorottelevat perusaskelikon puolikkaan kanssa.

Askelanimaatio Miehen oikea ja naisen vasen pistekäännös vuorottelevat perusaskelikon puolikkaan kanssa.

Nainen käden alta myötäpäivään

Askelanimaatio

Mies tanssii perusaskelta, nainen tanssii askelikon jälkipuoliskolla pistekäännöksen. Naisen oikea käsi pysyy käännöksessä kiinni miehen vasemmassa, ja nainen tanssii yhteenliitettyjen käsien alta. Mies ohjaa naisen käännökseen nostamalla vasemman kätensä ja työntämällä naista kevyesti vyötäröltä.

Nainen käden alta vastapäivään

Analoginen edellisen kanssa. Mies tanssii perusaskelta, nainen tanssii askelikon alkupuoliskolla pistekäännöksen. Naisen oikea käsi pysyy käännöksessä kiinni miehen vasemmassa, ja nainen tanssii yhteenliitettyjen käsien alta.

Pannukakut

Kuten pistekäännökset, mutta koko kuvion ajan säilytetään molempien käsien ote, naisen oikea käsi miehen vasemmassa ja vasen miehen oikeassa. Kumpikin tanssii käännöksessä käsien ali.

Kävely

Kävelyssä kaikki askeleet tanssitaan samaan suuntaan, joko eteen- tai taaksepäin, perusaskelikon rytmissä. Pari voi tanssia joko rinnakkain, jolloin molemmat astuvat samaan suuntaan, tai vastakkain, jolloin toinen (tavallisesti mies) tanssii eteenpäin ja toinen (tavallisesti nainen) tanssii taaksepäin. Jalkaterät ovat kävelyssä vähän ulospäin kääntyneinä.

Rinnakkain eteenpäin tapahtuvan kävelyn askeleet on esitetty seuraavassa. Muut versiot ovat analogisia.

Askelanimaatio

Tahti Isku Miehen askel Naisen askel
1 1    
2 Vasen jalka eteenpäin Oikea jalka eteenpäin
3 Oikea jalka eteenpäin Vasen jalka eteenpäin
4 Vasen jalka eteenpäin Oikea jalka eteenpäin
2 1    
2 Oikea jalka eteenpäin Vasen jalka eteenpäin
3 Vasen jalka eteenpäin Oikea jalka eteenpäin
4 Oikea jalka eteenpäin Vasen jalka eteenpäin

Naisen tanssiessa taaksepäin askeleet analogiset, vain suunta on päinvastainen.

Nainen kaksi kertaa käden alta myötäpäivään

Kuvio alkaa perusaskeleen puolikkaalla, jonka lopulla mies alkaa kääntyä vastapäivään ohjaten naisen seuraavilla askelilla ohitseen vasemmalta. Nainen pyörähtää yhteensä puolitoista kierrosta myötäpäivään toisen tahdin iskuilla 1, 2 ja 3, puoli kierrosta per askel, edeten koko ajan samaan suuntaan. Naisen kuvion aikana liikkuma matka voi vaihdella; mies sovittaa askeltensa suunnan ja pituuden naisen liikkeiden mukaan.

Tahti Isku Miehen askel Naisen askel Miehen käännös Naisen käännös
1 1        
2 Vasen jalka eteen Oikea jalka taakse
3 Paino takaisin oikealle jalalle Paino takaisin vasemmalle jalalle
4 Vasen jalka sivulle Oikea jalka eteenpäin 180° vastapäivään
2 1     180° myötäpäivään
2 Oikea jalka vasemman viereen Vasen jalka vartaloon nähden taakse 180° myötäpäivään
3 Vasen jalka sivulle Oikea jalka eteenpäin 180° myötäpäivään
4 Oikea jalka eteenpäin Vasen jalka taaksepäin    

Ikkuna

Kuvio alkaa molempien käsien otteesta. Naisen oikea käsi on miehen vasemmassa ja päinvastoin, miehellä molemmat kämmenet ylöspäin ja naisella kädet niiden päällä kämmenet alaspäin. Mies tanssii oman oikean kätensä alta kaartaen vastapäivään ja ohittaen naisen vasemmalta; miehen vasemman käden ote naisen oikeasta irtoaa käännöksessä. Nainen kaartaa myötäpäivään eikä tanssi käden alta.

Tahti Isku Miehen askel Naisen askel Kuvio, mies Kuvio, nainen
1 1        
2 Vasen jalka eteen Oikea jalka taakse
3 Paino takaisin oikealle jalalle Paino takaisin vasemmalle jalalle
4 Vasen jalka etuvasemmalle Oikea jalka eteen Oikea käsi ylös kyynärpää vasemmalle. Käsi muodostaa yhdessä naisen kohotetun käden kanssa pyöreän ikkunan, jonka läpi katsotaan paria. Vasen käsi nousee miehen käden mukana muodostaen ikkunan toisen kaaren.
2 1    
2 Oikea jalka sivulle Vasen jalka sivulle 180° vastapäivään oman oikean käden alta 180° myötäpäivään
3 Vasen jalka ristiin oikean eteen Oikea jalka ristiin vasemman eteen    
4 Oikea jalka sivulle Vasen jalka sivulle

Portti

Askeleet ovat täsmälleen samat kuin edellisessä. Käsiote on muuten samanlainen, mutta alussa naisen kämmenet ovat ylöspäin ja miehen kädet niiden päällä kämmenet alaspäin. Mies kohottaa oikean kätensä sijasta vasemman ja tanssii sen alta.

Ikkunavuoron jälkeen kädet ovat portin aloitusasennossa ja päinvastoin, joten kuviot sopivat hyvin peräkkäin tanssittaviksi.

Viuhka (fan)

Kuvio alkaa joko suljetusta tai kädet käsissä -otteesta. Alkuosa on perusaskeleen puolikas, jälkiosalla nainen siirtyy miehen vasemmalle puolelle. Lopussa pari on rinnakkain, naisen oikea käsi miehen vasemmalssa.

Tahti Isku Miehen askel Naisen askel Miehen kuvio Naisen kuvio
1 1        
2 Vasen jalka eteen Oikea jalka taakse
3 Paino takaisin oikealle jalalle Paino takaisin vasemmalle jalalle
4 Vasen jalka sivulle Oikea jalka sivulle
2 1    
2 Oikea jalka taakse Vasen jalka eteen Naisen oikea käsi jää miehen vasempaan, toisen käden ote irtoaa
3 Paino takaisin vasemmalle jalalle Oikea jalka taakse ja hiukan sivulle   3/8 kierrosta vastapäivään
4 Oikea jalka sivulle hiukan eteen Vasen jalka taakse 1/8 kierrosta vastapäivään
3 1    

Lätkämaila (hockey stick)

Kuvio on saanut nimensä naisen liikeradasta, jossa on suunnilleen samansuuruinen loiva kulma kuin jääkiekkomailassa. Kuvio alkaa viuhkan loppuasemista: nainen on miehen vasemmalla puolella, naisen oikea käsi miehen vasemmassa.

Tahti Isku Miehen askel Naisen askel Miehen kuvio Naisen kuvio
1 1        
2 Vasen jalka eteen Oikea jalka vasemman viereen
3 Paino takaisin oikealle jalalle Vasen jaka eteenpäin
4 Vasen jalka vasemman viereen Oikea jalka eteenpäin
2 1    
2 Oikea jalka taakse Vasen jalka eteenpäin 1/8 kierrosta myötäpäivään 1/8 kierrosta vastapäivään
3 Paino takaisin vasemmalle jalalle Oikea jalka taakse ja hiukan sivulle 3/8 kierrosta vastapäivään käden alta
4 Oikea jalka eteen Vasen jalka taakse 1/8 kierrosta vastapäivään
3 1    

Vasen käännös

Vasemmassa käännöksessä pari liikkuu lähtöpisteestä katsoen miehen selän suuntaan kääntyen samalla puoli kierrosta vastapäivään. Käännöksestä on kaksi hiukan erilaista versiota. Ensimmäisessä pari tanssii koko kuvion vastakkain. Mies tekee naiselle tilaa ohitukseen ottamalla toisen tahdin kakkosiskun askeleen sivulle.

Tahti Isku Miehen askel Naisen askel Käännös
1 1      
2 Vasen jalka eteen Oikea jalka taakse
3 Paino takaisin oikealle jalalle Paino takaisin vasemmalle jalalle
4 Vasen jalka taaksepäin Oikea jalka eteenpäin
2 1    
2 Oikea jalka sivulle Vasen jalka eteenpäin 90° vastapäivään
3 Vasen jalka sivulle ja eteenpäin Oikea jalka sivulle ja taaksepäin 90° vastapäivään
4 Oikea jalka eteenpäin Vasen jalka taaksepäin  

Huom: tässä versiossa käännös voi olla myös pienempi kuin puoli kierrosta.

Toisessa versiossa mies väistää sivulle jo ensimmäisen tandfin nelosiskulla, jolloin tanssiasento avautuu hetkeksi, ennen kuin naisen käännös palauttaa tanssijat vastakkain. Miehen ja naisen käännösten eriaikaisuus tuo kuvioon oman lisäviehätyksensä. Tässä versiossa miehen selkeä ja määrätietoinen vienti on erikoisen tärkeää.

Tahti Isku Miehen askel Naisen askel Miehen käännös Naisen käännös
1 1        
2 Vasen jalka eteen Oikea jalka taakse
3 Paino takaisin oikealle jalalle Paino takaisin vasemmalle jalalle
4 Vasen jalka taaksepäin Oikea jalka eteenpäin 90° vastapäivään
2 1    
2 Oikea jalka vasemman viereen Vasen jalka eteenpäin miehen ohi   90° vastapäivään
3 Vasen jalka sivulle ja eteenpäin Oikea jalka sivulle ja taaksepäin 90° vastapäivään 90° vastapäivään
4 Oikea jalka eteenpäin Vasen jalka taaksepäin    

Sombrero

Kuvio voidaan jakaa kolmeen peräkkäiseen vaiheeseen:

  1. Sombrero-otteen muodostaminen
  2. Väliosa, joka alkaa sombrero-otteesta ja päättyy samaan otteeseen
  3. Sombrero-otteen purku

Kukin vaihe voidaan tanssia usealla tavalla, ja vaiheiden eri versioita voidaan yhdistellä vapaasti. Yksinkertaisimmissa versioissa väliosa jää kokonaan pois.

Sombrero-otteen muodostaminen

Kuvio alkaa kahden käden otteesta, jossa naisen oikea käsi on miehen oikeassa ja naisen vasen miehen vasemmassa, oikeat kädet päällä. Tähän otteeseen päästään kätevästi esimerkiksi kädenalipyörähdyksestä, jonka lopussa mies siirtää naisen vasemman käden omaan vasempaansa ja tarttuu oikealla tämän oikeaan.

Kuvion alkuosa on perusaskeleen puolikas. Kuvion loppuosalla nainen pyörähtää myötäpäivään miehen oikean käden alta, sen jälkeen vasemman käden alta ja vielä oikean käden alta. Miehen oikea käsi jää naisen niskan taakse, ja mies siirtää samaan aikaan naisen vasemman käden oman päänsä taakse.

Tahti Isku Miehen askel Naisen askel Kädet Miehen käännös Naisen käännös
1 1 Kuten perusakelikon ensimmäinen tahti Ristiote, oikeat kädet päällä    
2
3
4
2 1    
2 Oikea jalka taakse Askel vasemmalla jalalla kääntyen Oikea käsi naisen pään yli 5/4 kierrosta myötäpäivään, 180° -> 270°, S-(W,N,E,S)->W
3 Paino takaisin vasemmalle jalalle Askel oikealla jalalla kääntyen Vasen käsi naisen pään yli
4 Oikea jalka sivulle Askel vasemmalla jalalla kääntyen Miehen oikea ja naisen vasen käsi parin pään yli tämän niskan taakse 90° vastapäivään, 0° -> 270°, N->W

Sombrero-otteen purku

Purkuversio 1

Ensimmäisellä tahdilla tanssitaan perusaskelikon alkupuoli sombrero-otteessa. Toisen tahdin ykkös- ja kakkosiskun välissä mies nykäisee oikealla kädellään naisen oikeasta ja molemmat kädet irtoavat. Nainen pyörähtää puolitoista kierrosta myötäpäivään. Kuvion yksinkertaisemmassa versiossa nainen pyörähtää vain puoli kierrosta.

Purkuversio 2

Kuten edellinen, mutta vierekkäin tanssittavalla perusaskelikon alkuosalla mies siirtää oikean kätensä naisen vatsalle. Nainen siirtää oman oikean kätensä eteen ja tarttuu miehen käteen. Mies nykäisee naisen kädestä ja ote purkautuu naisen kääntyessä puolitoista kierrosta vastapäivään.

Kädenvaihto on kohta, jossa normaalit vientisignaalit eivät täysin riitä kertomaan naiselle, mitä seuraavaksi pitää tehdä. Noin 75 % naisista kuitenkin tarttuu käteen, vaikka ei olisi koskaan aikaisemmin tanssinut kuviota. Jos nainen ei tartu käteen, kuvio pitää purkaa jollain muulla tavalla.

Kuvion yksinkertaisemmassa versiossa nainen pyörähtää vain puoli kierrosta.

Kuviot sombrero-otteessa

Kävely

Tavallinen rinnakkain tanssittu kävely. Sombrero-ote pidetään koko kuvion ajan.

Pyörintä

Mies tanssii cha cha cha -kävelyä eteenpäin, nainen taaksepäin, pyörien parina myötäpäivään.

Puolenvaihto sombrero-otteessa

Kuvio alkaa sombrero-otteesta, jossa nainen on miehen oikealla puolella ja päättyy käänteiseen sombrero-otteeseen, jossa nainen on miehen vasemmalla puolella. Puolenvaihdossa mies pyörähtää puoli kierrosta myötäpäivään ja nainen puolitoista kierrosta vastapäivään. Molempien käsien ote säilyy koko kuvion ajan. Jatkoksi voidaan tanssia puolenvaihto vastakkaiseen suuntaan tai purkaa käänteinen sombrero-ote edellä kuvattujen purkutapojen peilikuviolla.


[Tanssipalvelin] [Seuratanssi] [Tanssilajit]